Kaunialan sotavammasairaalan voimistelusaliin köpöttelee pikku hiljaa kepin tai rollaattorin kanssa kulkevia veteraaneja. Hoitajat kärräävät monia rullatuolilla. Paikalle tulleet noin 40 henkeä saavat käsiinsä Kaunialan lauluvihon ja aloitamme yhteislaululla.
Tiiminvetäjä Kirsi Hann säestää kitaralla tuttua laulua ”Vanha merimies muistelee.” ”Täällähän on selvästi kuoromiehiä”, hän kehuu ja jatkamme ”Uralin pihlajalla”. Kirsin mielestä se oli vähän surumielinen laulu. ”Iloa ja toivoa me olemme tulleet tänne tuomaan”, hän muistuttaa. Ja niin kajahtaa yhteislauluna ”Mun kanteleeni kauniimmin”.
”Harvinaisen kaunis ääni”, kiittelee nainen takanani. Toinen ihastelee, että laulun sanat on painettu isoilla kirjaimilla, näkee hyvin.
Sitten aloittaa Ilotuliryhmä Espoon ja Kirkkonummen King's Kidseistä tanssi- ja lauluesityksensä laululla ”Taivaan isän hommissa”. Naama leviää katsojillakin väkisin leveään hymyyn. Laulamme mukana vieressäni istuvan unelmalaisen Annukka Hanhijärven (15) kanssa täysin palkein. Utelen supisten, miten hän osaa ihan kaikki laulut. ”Ne ovat Jippii-lauluja, hän kuiskaa takaisin. Annukan koko perhe, vanhemmat ja kuusi lasta, kuuluu Jippii-kuoroon, joka pitää konsertin Urbaanissa unelmassa sunnuntaina klo 14.30.
Ilotuliryhmän pantomiimiesitys synnistä, sen seurauksista ja rukouksen voimasta saa Annukan hytisemään naurusta. Tytöt näyttelevät todella hyvin.
Ulkoilemaan lähdettäessä alkaa sataa tihuuttaa. Nopeimpien kanssa ehditään tehdä pikku kierros rullatuoleilla tai kävellen tihkuttelusta huolimatta. Pari rullatuolipotilasta jää saattajineen ulko-oven katoksen alle haukkaamaan happea.
Aarro Lehtola Salosta kertoo tulleensa Kaunialaan hoitojaksolle kaksi viikkoa sitten. Kuula räjähti hänen polvensa yläpuolella sodassa, mutta pyörätuoliin hän joutui vasta 3-4 viikkoa sitten. Hoitaja Daniel Hill kärrää juttuporukkaan puheliaan miehen, jolla on metka nimi Matti Mansikka. ”Saa maistaa”, hän velmuilee. Tartun haasteeseen ja kysyn, saanko halata. Ja niin teemme. Palkaksi saan kaksi mojovaa pusua poskelle. Sillä lailla tultiin tutuiksi ja siirryttiin luontevasti teitittelystä sinutteluun.
Matti Mansikka on Karjalan poikia, kotoisin Viipurin läheltä. Hän menetti sodassa oikean kätensä. Matilla on huumorintajua ja silmää naiskauneudelle. ”Mistä noin komia mekko?” hän kysyy tiiminvetäjältä. Naiskauneutta saadaan lisää, kun parin viikon hoitojaksolla Kaunialassa viipyvä veteraanin leski Anja Tamminen liittyy joukkoon jutustelemaan. Hän ilahtuu kun kuulee Matin puhuvan: ”Ai, ootko sie Karjalasta, sieltähän miekin olen, Elisenvaarasta. ”Se on kaunis paikka, Matti tietää. Tätini asui siellä.”
Matti on käynyt Kaunialassa joka osastolla hoidossa. Hän ei tiedä itsekään, kuinka kauan hän on täällä ollut. ”Taidan joutua jäämään”, hän toteaa ja katsoo vakavasti suoraan silmiin.
Teksti ja kuvat: Else Leino
Kuva 1. Ilotuliryhmä vauhdissa
Kuva 2. Porinaryhmässä vasemmalta Aarro Lehtola, Kirsi Hann, Matti Mansikka ja Daniel Hill.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti