14.8.07

Urbaanissa unelmassa kohdattiin ihmisiä hyvien tekojen kautta


Pääkaupunkiseudun ensimmäinen Urbaani unelma -tapahtuma päättyi 12.8.2007. Sen ytimen muodostivat eri puolilla pääkaupunkiseutua järjestetyt lukuisat palvelutempaukset, joissa palveli 22 tiimiä. Tapahtuman kohokohtana olleet Näky United -illat Helsingin Jäähallissa, pääpuhujanaan legendaarinen julistaja Nicky Cruz, kokosivat viiden päivän aikana arviolta 15 000 kuulijaa.

Yli 200 tiimiläistä siivosi puistoja, tarjosi kahvia, vohveleita tai hattaroita ohikulkijoille, lankkasi kenkiä, antoi niskahierontaa, pakkasi kauppakasseja, korjasi polkupyöriä jne. Tapahtumien joukossa oli myös lastentapahtumia ja katujuhlia. Palvelutapahtumia oli noin 40, mutta todellisuudessa niiden määrä oli moninkertainen, sillä monessa palvelupisteessä oli miehitys useana päivänä viikossa.

Jäähallin tapahtumista vastanneen koordinaattorin Katri Pyykkösen mukaan Urbaani unelma -palvelutapahtuma siihen kuuluvine Näky United -iltoineen oli onnistunut tapahtuma kokonaisuudessaan.

- Tässä toteutui kristittyjen yhteys monella tapaa. Oli mahtava kuulla niiden tiimiläisten kiitos ja innostuneisuus, jotka olivat ensimmäistä kertaa tämäntapaisessa yhteistyössä mukana.

- Näky United -illat tavoittivat nuoret ja nuorenmieliset. Kiitos siitä puhujille Riku Rinteelle ja Nicky Cruzille sekä musiikista vastanneille bändeille ja tanssijoille. Tärkeintä tietenkin oli, että moni otti Jeesuksen vastaan vapahtajanaan ensimmäistä kertaa - sanoma meni perille.

Palvelutapahtumakoordinaattori Mika Jantunen on ylpeä tiimiläisistä.
- He ovat minun sankareitani. Tiimiläiset näkivät valtavasti vaivaa tinkien jopa nukkumisesta ja saivat paljon hyvää aikaan. Heillä oli monia koskettavia kohtaamisia. Palvelutapahtumissakin satunnainen ohikulkija saattoi löytää tien Jeesuksen yhteyteen.

Jo Turun Urbaaniin unelmaan viime kesänä osallistunut tiimiläinen Saara Mäkelä, 16 v, sanoo:
- Juuri tällaista evankelioimisen pitäisi olla. Raamatussa sanotaan, että meidän pitäisi rakastaa ja
meidät tunnetaan rakkaudesta. Ihmisten palvelu juuri on rakastamista.

Tiimiläisten työn mahdollistivat taustajoukkoina toimineet talkoolaiset, jotka huolehtivat mm. majoituksesta ja ruokailusta. Kun kaikki vapaaehtoistyötä tiimeissä tai talkoolaisina tehneet lasketaan yhteen lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa päädytään yli 350 henkilöön.

Palvelutapahtumien yhteydessä jaettiin kaikkiaan lähes 20 000 lahjapussia, joka sisälsi mm. 80-sivuisen evankelioivan Dynamite -lehden ja Näky United -tilaisuuksien juhlaohjelman.

Mika Jantunen haastaa seurakuntia ottamaan Urbaanin unelman viestikapulan vastaan ja lähtemään kaduille palvelemaan!

Teksti: Else Leino
Kuva: Jani Laukkanen

Kuvateksti: Kaikki tiimit osallistuivat vuorollaan siivoukseen.

Ei kommentteja: