
Urbaani unelma -tapahtuman viimeisenä päivänä sunnuntaina taivas repeää Espoossa - sataa kaatamalla. Kannattaako tästä nyt Kaivopuiston skeittiparkkiin enää vaivautuakaan? Soitto skedetiimin vetäjälle Sami Kemppaiselle panee liikettä töppösiin: Kaivarissa paistaa aurinko täydeltä terältä, niin kuin Urbaanin unelman jokaisena päivänä.Kaivopuiston skeittiparkin kupeessa meri lepää tyynenä sunnuntairauhassaan. Skedeparkissa on grilli kuumana. Tarjolla on makkaran ohella kahvia, mehua ja karkkeja. Lauantaina tarjoilusta kävi nauttimassa peräti 300 skeittaajaa. Urbaanin unelman kunniaksi parkissa on voinut myös kokeilla rullausta lainalaudoilla.
- Kyllä porukat ovat tykänneet, kun jotakin saa ilmaiseksi. Ja mutustellessa on voitu jutella mukavia. Monet ovat sanoneet, että on hyvä kun seurakunnat tulevat sinne, missä ihmiset ovat. On saatu jopa rukoilla joidenkuiden kanssa, kertoilee Kemppaisen Sami.
Urbaanin unelman aikana parkissa on isännöinyt Gospelboarders (kristityt lautailijat), johon Samikin kuuluu. Porukka vie ilosanomaa rullaten, lumilautaillen tai vaikkapa vesi- tai purjelautaillen. Gospelboardersien toinen Sami, Sami Vallius nähdään kesällä päivittäin vesilautailemassa. Se on vesihiihtoa lumilaudan tapaisella laudalla, jossa otetaan vauhtia veneen peräaallosta. Homma vaatii painavan veneen.
Tällä kertaa Sami Vallius tasapainoilee slacklinella eli muutaman kymmenen senttimetrin korkeuteen pingoitetun tukevan nauhan päällä – ilman lautaa. Slackline on Sami Valliuksen mukaan uusi laji tasapainotreeniä varten. Tasapainonhallinta on lautailulajeissa välttämätön taito.
Senjan mukaan tyttöskeittarit eivät ole niin harvinaisia kuin ehkä luullaan. Laji vaan on tyttöjen mielestä sen verran vaikea, että tytöt skeittaavat mieluiten myöhään yöllä tai aamuvarhain, jolloin heidän kohellustaan ei nähdä.
- Nyt olemme kuitenkin perustaneet tyttörullalautailijoiden yhdistyksen, joka kuuluu Rullalautaliittoon, kertoo Senja.
Vauhdikkaista lautailulajeista voit lukea lisää netistä www.gospelboarders.com.
Teksti ja kuvat: Else Leino
Kuva 2: Sami Vallius tasapainoilee slacklinella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti