12.8.07

Suu makeaksi Sörkän metroasemalla


Sörnäisten metroasemalla on ollut neljän päivän ajan Helsingin City -seurakunnan ja Vineyard-seurakunnan yhteinen vohveli- ja kahvikoju. Se on selvästi rauhoittanut laitapuolen kulkijoita houkuttelevaa aluetta.

- Poliisit ja vartijat ovat sanoneet, että teette hyvin. Heidän mielestään paikka on nyt rauhallisempi kuin tavallisesti, vaikka ihmisiä kulkee asemalla massoittain, kertovat tiimiläiset.

Kahvin ja vohveleiden kulutuksen määrästä on helppo laskea, että palvelupisteessä on päivittäin saanut suun makeaksi noin 200 henkeä.

- Kahvitiiminvetäjä Hilkka Halonen kertoo, että alkuviikosta kävi paljon vanhuksia kahvilla kauppareissunsa yhteydessä, sillä viereisessä S-marketissa on koko tapahtuman ajan ollut pari tiimiläistä pakkaamassa kauppakasseja ja ohjaamassa sen jälkeen kojulle. Vanhempi sukupolvi on 80-prosenttisesti tiennyt, kuka Nicky Cruz on ja ovat lukeneet hänen kirjansa, samoin narkkarilta näyttäneet kojun tarjonnasta nauttineet.

- Kojun antimet ovat olleet joillekuille enemmän kuin virkistyshetki. Kojulla tuli ravituksi mm. paidaton mies, jonka omistama ainoa paita oli revennyt. Hän ei ollut syönyt moneen päivään ja oli kiitollinen kahvista ja pullasta.

- Ihmiset ovat ihmetelleet, miksi me teemme näin. Olemme kertoneet, että haluamme lähteä liikkeelle rakkaudesta, ja ihmiset ovat sanoneet tuntevansa rakkauden tässä. Saatiinpa kojulla viikon varrella iloita siitäkin, että kaksi liki 80-vuotiasta antoi kojulla elämänsä Jeesukselle, Hilkka hymyilee.

- Kaiken kaikkiaan ihmiset ovat kokeneet, että olemme ihmisiä ihmisten rinnalla ja kävijät ovat saaneet puhua kuin ihminen ihmiselle, Hilkka summaa.
Itsekin kojulla käväisseenä sain olla kuulevana korvana ihmiselle, joka kertoi avoimesti elämäntarinansa.

Hilkka iloitsee myös siitä, että City-seurakunnan kulmalla sijaitseva asukaspuisto on tapahtuman myötä toivonut, seurakunnalta ohjelmaa jatkossakin. Näin puisto rauhoittuisi viikonloppuna alueen asukkaiden lasten käyttöön. Alustavasti on jo sovittu jonkin jouluisen illan järjestämisestä asukaspuistossa.

Teksti ja kuvat: Else Leino

Kuva 1: Urbaanin unelman palvelupiste Sörnäisten metroasemalla on tarjonnut neljän päivän aikana kahvia, pullaa, mehua ja vohveleita yhteensä noin 800 ohikulkijalle.

Kuva 2: Meilahden englantilaisessa koulussa opettava Steve Jacob keskusteli kahden palvelupisteen nurkalla asuvan muslimin kanssa. Miehet murehtivat sitä, että poliitikot käyttävät heidän kotimaassaan Irakissa uskontoa hyväkseen ja vääristävät sen sisällön.



Ei kommentteja: